Tervetuloa luomisen äärelle.
Olen taiteilija-kuvittaja. Työskentelen pääasiassa akvarelli- ja öljymaaleilla sekä tussimusteilla. Erityistaitoihini kuuluu digitaalinen taide ja olen utelias kokeilemaan uusia tekniikoita, kuten lisättyä todellisuutta (AR) ja tekoälyä (AI). Olen opiskellut taidetta mm. Porin taidekoulussa sekä suorittanut ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Turun Taideakatemiassa. Näiden lisäksi minulla laajasti koulusta eri aloilta lasten ja nuorten ohjaustyöstä, tekniikasta, sosiaalipuolelta sekä työvalmennuksesta.
Olen aktiivinen toimija taidekentällä osallistuen vuosittain taidenäyttelyihin niin kotimaassa, kuin ulkomailla. Minulle taide on alusta, jonka kautta sanoitan ajatuksiani tai otan kantaa erilaisiin ilmiöihin. Käytän vahvoja viivoja, sarjakuvamaista tyyliä, joita sekoitan abstraktiin pehmeyteen. En ole jumahtanut yhteen tyylisuuntaan tai tekniikkaan, hyödynnän erilaisia taiteen tekniikoita moniulotteisesti. Joten minulle on tyypillistä muuttaa vaihtaa tekniikkaa. Maalausten rinnalla tuotan erilaisia kuvallisia taidetuotteita, kuten muun muassa aikuisten värityskirjoja, sisustustuotteita ja kangaskuoseja.
Minulla on myös laajasti kokemusta taiteellisesta ohjaustyöstä. Olen toiminut erilaisissa hankkeissa puitetoimittajana ja koordinaattorina. Laaja koulutustaustani mahdollistaa toimimaan usealla eri alalla. Minulla on myös osaamista graafiselta puolelta. Teen kuvituksia esimerkiksi värityskirjoihin, mainoksiin, lehtiin ja verkkoon.


Taiteellinen työskentely
Vuosittain taidenäyttelyitäPiirtäminen ja maalaaminen ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Pyrin pitämään vuosittain taidenäyttelyitä, joissa esittelen uusimpia töitäni. Seuraa minua niin pysyt ajantasalla.
Seuraa